Fight Night Round 3

Silloin tällöin tiskiin iskee vanha tuttu tunne (että tekisipä mieli pelata nyrkkeilypeliä)

Fight Night Round 3 (Xbox360)

En ole oikein koskaan ollut sportti-ihmisiä - Johanna Tukiaisen elopaino yhdistettynä...Johanna Tukiaisen koordinaatioon on kombo, joka ei saa minua ryntäämään karjuen ja rintamus hiestä kiiltäen pururadalle (muttei ihmisten mielenterveyden onneksi myöskään järjestämään iljettäviä epäerotiikkaesityksiä juopon saamelaisen kanssa Tyrvännän Juomakaukalon Toosamessuilla). Hyvin harva spörttäily saa mielenkiintoani heräämään ja tosiasiassa jaksan seurata vain muutamaa lajia: jääkiekkoa, ala-asteiden välisiä yleisurheilukilpailuja, mäkihyppyä, alastonesteratsastusta ja 8-vuotiaiden tyttöjen beach volleyta. Ja niin, nyrkkeilyä.

Olen vähän harmissani siitä, että Suomen televisiossa näytetään niin vähän nyrkkeilymatseja, sillä tämä laji on miesten hommaa (akat HILIJAA!)! Hikipannat päässä pyllistelevien strösselipoikien hippaleikin sijaan areenalle marssitetaan kaksi rumaa, hikistä miestä, jotka mättävät toisiaan turpaan niin kauan, että toiselta lähtee taju - NÄIN se pitää tehdä, meinaan urheilu. Ainoa keino, jolla voisin kuvitella nyrkkeilyä parannettavan, olisi sen muuttaminen kestävyyskilpailuksi siten, että ottelijat mätsäisivät ilman rihman kiertämää ja yrittäisivät tunkea hanskojaan kaverin peräaukkoon. Kaikki voittaisivat: vanhempien ei tarvitsisi olla huolissaan väkivaltaisten asennemallien siirtymisestä nuorisolle, toiminta olisi historiallisesti lähempänä Kreikan olympialaisia eikä ottelijoiden tarvitsisi pelätä (ylä)päävammoista aiheutuvia aivovaurioita. Lajiliitot ja seurat voisivat pitää lajin nimenkin ennallaan tai korkeintaan muuttaa sen "nyrkitykseksi" (eng. "fisting").



Kiitos käsittämättömästi mongertavan ex-pehmopornotähden kasarinyrkkeilysaaga Rockyn, nyrkkeilypelit ovat olleet kuumaa popkulttuurivaluuttaa videopelaamisen liitukaudesta lähtien. Oma ehdoton lapsuussuosikkini oli vuonna 1991 ilmestynyt 4D Sports Boxing, joka polygonigrafiikkoineen, vapaasti kustomoitavine hahmoineen, uramoodeineen ja first person-kuvakulmineen (!) oli roimasti aikaansa edellä (pelin voi noukkia testattavaksi abandonwarena täällä). Jotain 4DSB:n kehittyneisyydestä kertoo, että EA Sportsin Fight Night -sarja on ominaisuuksiltaan lähes identtinen sen kanssa - ja toimii helvetin napakasti.

Fight Nightien terävin koukku isketään pelaajan leukaan innovatiivisten kontrollien muodossa. Vasen tatti ohjaa pugilistin kroppaa ja oikea käsiä - esimerkiksi perusteellinen tatintökkäys oikealle pamauttaa vastustajan lärviin napakan oikean suoran, koukkaus alavasemmalta puolestaan vasemman koukun. Systeemi on innovatiivinen ja menee selkärankaan välittömästi - kunpa vielä 360:n tattiteknologia olisi hieman kehittyneempää, jotta touhuun tulisi enemmälti tarkkuutta (ongelma on pitkästi sama kuin lähes identtistä ohjaussysteemiä käyttävässä EA:n lumpionmurtamishupailu Skatessa).



Railakkaan sarjismeiningin sijaan Fight Night luottaa realismiin. Kromosomivirheisten hormonihirmujen luominen kehäsankareiksi ei onnistu, kamppailuareenat ovat karuja hikisaleja ja matsit voitetaan oikeaoppisella taktiikalla, ei monimutkaisten näppäinkombojen opettelulla. Ukot väsyvät mahtikoukkuja huitomalla varsin nopsaan ja monotonista hyökkäyssarjaa takovaa nyrkkisankaria odottaa pikainen kanveesikeikka. Avain voittoon löytyy maltillisen pehmittämisen, huolellisen blokkaamisen ja oikeaan aikaan täräytetyn superpommin yhdistelmästä. Ottelut voivat päättyä myös liialliseen verenvuodatukseen (jos ottelijan naama alkaa menstruoida liikaa) ja liialliseen ylivoimaan (jos toista pannaan piestään kuin vierasta sikaa).



Parhaimmillaan Fight Night Round 3 on kaksinpelinä, jolloin virtuaalimoukaroinnin ohella pääsee suusanallisesti murjomaan sohvalla istuvaa heittopussia. Voi sitä tyytyväisyyden tunnetta, kun viimein saa mosautettua kaverin muovinaaman rullalle yllättävällä JYTKYLLÄ ja näkee kaverin veren ja hien lentävän ympäriinsä kauniina partikkeliparvina. Yksinpelinä FNR3 sen sijaan on, harmillista kyllä, perseestä. Vaikka tekoäly on hyvää ja pakottaa adaptoitumaan erilaisiin ottelutyyleihin, itse uramoodista puuttuu kaikenlainen eeppisyyden tuntu. Voita matsi. Treenaa. Osta sälää. Toista. Uudelleen ja uudelleen. Kaikenlaiset hassut, nyrkkeilyyn sopivat juonikuviot kuten egonbuustauslehdistötilaisuudet ja vasikanruhojen nussiminen pieksäminen kylmiössä loistavat poissaolollaan.

Noh, kukapa kamppailupelejä muutenkaan jaksaa yksinpelinä takoa, joten Fight Night Round 3:lle voi ojentaa mestaruusvyön ilman hanskanhaisteluita.

Miksi tämä peli pitää omistaa:

Puritaanisesti pugilismiin suhtautuvalle kaksinpelaajalle Fight Night Round 3 on täystyrmäys.