Singstar

Mikki päälle, Minni alle

Singstar (PS3)

Katri Helena muuten nousi viime viikolla helsinkiläisen rokkiravintolan lauteille. Ravintola jäi puolityhjäksi. Iltsarin mielestä tämä oli jostain syystä yllätys. Ei ollut. Lopputuloksen olisi voinut päätellä seuraavista lähtökohdista:

Katri Helena on vanha, väsynyttä tuhinaa päästävä harmonikka, jossa ei yksinkertaisesti ole mitään mielenkiintoista tai miellyttävää - perkele, pelkästään Joulumaan levyttäminen riittäisi sivistysvaltiossa pitkään vankeusrangaistukseen. Kysykää keneltä tahansa alle 40-vuotiaalta mielipidettä Katri Helenasta. Vastausvaihtoehdoiksi riittävät a) kuka vittu se on? b) eikö se ole joku iskelmämummo, hyi helvetti? c) herra kyselijä saa nyt tästä tällaisen 50 metrin etumatkan, joka minulta menee pistoolin lataamiseen.

Katri Helena on iskelmämummo, joka ei kiinnosta rockyleisöä. Ei, vaikka tämä panisi Jonne Aaronin veljeä. Joka on vissiin rokkari. Paitsi että panee Katri Helenaa. Ja myy tämän keikkoja. Panemisen lomassa.

Jonne Aaronin veljen ja Katri Helenan panoromanssi ei kiinnosta ketään, koska kukaan ei halua ajatella, miten Jonne Aaronin veli työntää managerinvaltikkansa turisevan kurttuharmonikan sisuksiin. Tämän takia myöskään kukaan ei halua katsoa Katri Helenan rock-keikkaa, koska rock on seksimusiikkia ja kun kuuntelemme Katri Helenaa laulamassa Jonne Aaronin veljen järjestämällä keikalla, unelma ikuisesta viriliteetistämme läsähtää kasaan ja joku päivä murhaamme viattoman juopottelukaverin ruuvimeisselillä. Koska emme voi miettiä allamme väräjävää tytönvartaloa vaan Katri Helenan nahkasatuloita hakkaamassa Jonne Aaronin veljen naamaan. Paula Koivuniemi on poikkeus joka vahvistaa säännön (miksi, en todellakaan tiedä).

Puumailmiö (joka siis luotiin VAIN sitä tarkoitusta varten, että paskalehdet saisivat enemmän turhia lärvejä painettavaksi lehteensä) miellyttää meitä vain silloin, kun puumana on harvinaisen hyvin säilynyt kuuma megamilffi, ei silloin kun kyseessä on Jonne Aaronin veljen slaikkaa lussuttava, kävelevä ja laulava nahkainen kolikkokukkaro.

Mitä tekemistä tällä on itse arvostelun kanssa? Hyvin vähän. Mitä tekemistä tällä on kokonaan valvotun yön kanssa? Paljonkin. Asiaan!

Pelaaminen on sosiaalista puuhaa, väittävät monet. Väitteessä on perää, mutta yleensä sosiaalisuus rajoittuu 15-40 vuotiaiden mieslasten väliseen kanssakäymiseen. Jos gonzolin uumeniin singahtaa jokin muu peli kuin Wii Oh Look The Skeleton Is Coming Through The Nipples So Let's Milk This Cow Just One More Time -kurapersepelleilyn, akat möksähtävät omaan nurkkaansa puhumaan perseenpuuteroinnista ja äijät tahkoavat omia pelejään omissa oloissaan. Ei sillä, minusta olisi todella mukava saada hameväkeä enemmän kuvaruudun eteen (mieluiten hattarastringeissä pelaamaan Twister the Dance Mat Editionia), mutta kun partypelit ovat pääsääntöisesti niin järkyttävän perseisiä. Paitsi yksi, bileillan ehdoton piristäjä, bailupelien kruunattu Liskokuningas, Singstar, joka viihdyttää tasapuolisesti kaikkia! Paitsi niitä jotka eivät tykkää laulaa - tosin Suomi on alkoholivammainen maa ja vain kaksi olutta erottaa tuppisuun simasopraanosta, joten asiat ovat pulkassa hienosti.

Singstarin pelimekaniikka on tö moust simböl. Ruudulla viilettävät viisun sanat ja sopivat sävelkorkeudet, joita pyritään seurailemaan äyskimällä omia örähteitä mikrofooniin. Biisit kuranttia tavaraa ja taustalla pyörii biisin musavideo, mikä aiheuttaa Rihannan kohdalla paisuvaiskudoksen surahtelua ja Yön kohdalla yrjöä edeltävää aataminomenan klumpsahtelua. Fennomaanina olen erityisen iloinen siitä, että SuomiPop-levyillä on ruvettu tahkoamaan aivan kunnolla fyffeä ja uusia suomihittiräiskäleitä ilmestyy markkinoille tasaiseen tahtiin. Tämä lienee syy siihen, miksi nettikaupassa ugrihittejä on naurettavan vähän, mutta ulkomaalaisissa tsipaleissa riittää onneksi valinnanvaraa. Siis silloin kun PS Network ei ole 1,5 kuukauden mittaisella kaatumispaussilla.

Yksinpeli voi miellyttää niitä henkilöitä, jotka tykkäävät laulaa Coldplayta verhonaan vain rintamukselle valuvat kyyneleet, mutta todellinen skaba käydään AINA kaksinpelissä (älä edes kuvittele ostavasi vain yhtä mikkiä - vaikka asuisit Antarktiksella, voit aina tunkea toisen mikin persieseesi ja kuvitella hetken, miltä tuntuu olla Negativen takahuoneessa). Taistelu on raivokas alusta loppuun ja ratkeaa monesti juuri siihen kusiseen rap-osuuteen, jossa osumispisteet arpoo herra Keno von Lotto. Pääsääntöisesti mikrofonit rekisteröivät jollottelut kuitenkin miellyttävän tarkasti, joten laulamalla oikein voi todella voittaa. Singstar onkin mitä erinomaisin keino tutustua laulamisen maailmaan - kotosalla päissään kavereiden kanssa on mitä optimaalisin skenaario päästää ensimmäisen kerran se nahkahousupuristepallisäröskaalaa hipova ylä-ääni.

Singstar on hyvine biisivalintoineen, toimivine pelimekaniikkoineen, miellyttävine graafisine ulkoasuineen, laajoine nettikauppoineen ja napakoine äänentunnistuksineen lähes täydellinen bilepeli - toki samasta huvista voivat nauttia myös 15-vuotiaat elämänhäviäjäteinit elämänsä ensimmäisessä ES-Red Cat-kakssiduu -humalassaan eikä pelistä näin ollen saa snobahtavaa "VAIN MINÄ TIEDÄN TÄMÄN" -fiilistä, mutta mitä helvettiä sitten, Singstar on hauska. Annankin teille kaikille oikeuden ja luvan nauttia siitä täysin rinnoin (joista haluan isoja värikuvia, mielellään videoita). Mutta, yhdellä ehdolla.



Kyllä, hyvä laulaja todennäköisesti osuu Singstarissa useammin ja pärjää todennäköisesti paremmin, mutta silti Singstarin pelaamisella on ÄÄRIMMÄISEN vähän tekemistä oikean laulamisen kanssa. Biisejä ei pysty tulkitsemaan, sillä jokainen väärässä paikassa ollut ääni on vain väärässä paikassa ollut ääni, vaan ne pitää laulaa prikulleen kuten alkuperäisesittäjä on kokkelilaskuissaan ne äänityskopissa foniin mäykynyt. Lyriikoita tai erilaisia äänialan vaihteluita ei myöskään tarvitse osata tai edes äänenvoimakkuutta, vaan koko värssyn voi luritella mikrofoniin hiljaisesti melodiaa rallatellen. Itsekin kusetan korkeammissa biiseissä paiskaamalla ääneni rujoon falsettiin korkeiden äänien kohdalla - jos tekisin saman oikeassa laulutilanteessa, minut todennäköisesti raiskattaisiin aktiivikaiutinkaapilla. Ja se olisi ihan oikein.

Eli, jos joku IKINÄ tulee kertomaan minulle, että hän on todella hyvä laulaja, koska saa Singstarissa hyviä pisteitä, minä vedän kyselemättä naamaan. Olenhan nimittäin treenannut tosi paljon Soul Calibur nelosta ja oon meinaan ihan sikahyvä tappeleen.

Miksi tämä peli pitää omistaa:

Singstar on - laulajakunnasta ja alkoholin määrästä riippuen - bileiden piristys tai pilaus. Jokaisen pelihyllyyn kuuluva kreisibailuklassikko, josta piisoo hupia, hirnuntaa ja kerrostaloasunnosta häätöjä monen illan tarpeisiin.