Ultra Vortek

Mortal Kongressman

Ultra Vortek (Jaguar)

Hiiohoi, lempparizoofiilinne on palannut pitkältä ristiretkeltä epämääräisten mamuhyysäilijöiden, siveettömien lorttoporttojen ja täysin barbaarisen huumausainekulttuurin maahan! Hollannin vapaamielisyys, jolla se kovasti tykkää itseään mainostaa, osoittautui "yllättäen" puhtaaksi mainostempuksi: kolmen muurahaiskarhuhäkissä tapahtuneen pidätyksen jälkeen sain jostain käsittämättömästä syystä porttikiellon Amsterdamin eläintarhaan. Lisäksi arvostukseni Wikipediaa kohtaan koki kovan kolauksen - hollanninpuoliverisetkö muka säyseitä? Kertokaa se pirstaloituneelle polvilumpiolleni.

Kuten blogin parkinsonmaisen tasaisesta ilmestymistahdista voitte havaita, olen ollut tänä keväänä harvinaisen kiireinen. Ahmiessani kuudetta laatikollista silokkeja damilaisen päiväkodin tuulikaapissa minulle tuli yhtäkkisesti morkkis ja paha mieli - minkä arvasin HETI johtuvan peliblogini surkeasta päivitystahdista. Niinpä lupaan tässä ja nyt korvata teille nämä menetetyt kallisarvoiset hetket julkaisemalla tällä viikolla joka päivä uuden arvostelun. Tämä kädenojennus tosin tehdään niljaisella, smäidätahraisella lahnakädellä, sillä kaikki tällä viikolla arvosteltavat pelit menevät "höpöhöpötavaraa, joka ei isoa juttua ansaitse" -kategoriaan. Mutta, kuten Pekko Aikamiespoika tässä vaiheessa toteaisi, parempi aits kuin jäädä paits (eräälle leffablogistille kerrottakoon, että tämän lauseen istuttaminen päähäni kuitataan vielä joku päivä moottorisahamurhalla).

Näin ensiksi mainittakoon pieni uutispommi blogin suhteen: sain viimeinkin päivitetyksi kokoelmalistani ja lätkityksi sinne paitsi kaikki viimeisimmät hankintani, myös linkitetyksi kaikki blogissani ilmestyneet arvostelut osaksi kokoelmalistausta. Mikäli todella haluatte kannustaa minua entistä monipuolisempaan arvosteluskaalaan (tiedän itsekin olevani varsin tiukasti FPS-riippuvainen), PYYTÄKÄÄ hyvät ihmiset minulta arvosteluja! Kokoelmasta löytyy 250 peliä 16 eri zysteemille, joten valikoimaa piisaa!

Viimeisimpänä laitehankintanani poistin Atarin upottaneen feikki64bitti-kusimankka-Jaguarin - ei, en itsekään oikein tiedä miksi. Yksi kaikkien aikojen komeimmista konsolimahalaskuista on paitsi ruma, myös epäkäytännöllinen - en yksinkertaisesti keksi mitään hyvää syytä, miksi konsolin padiin pitää tällätä kapulasta tiiliskiven tekevä NUMEROPADI - paitsi jos on olemassa jokin salainen koodi, jonka näppäilemällä Jaguar aloittaa Predator-itsemurhalaskennan. Konsoli ei käynnisty ellei siinä ole pelikasettia sisällä (minkä johdosta luulin sen aluksi olevan särki) ja koaksaalikaapelin runkuttaminen kiinni kanavanvalintavammaiseen LCD-töllöön oli sen verran veemäinen pieti, että homma onnistui kunnolla vasta vanhan putkitöllön valjastamisen myötä. Tunnin hikinen kyykkyäpöstäminen oli kuitenkin vallan leppoisaa puuhastelua kun sitä vertaa itse ensimmäisen Jaguar-kokemukseni, Ultra Vortekin pelaamiseen.



Ultra Vortekista ei ole paljoa sanottavaa: se on ysärille äärimmäisen tyypillinen, äärimmäisen paskasti ja ideaköyhästi kokoonläntätty Mortal Kombat -klooni. Mukana ovat kaikki MK-lajityypin kliseet: valokuvista digitoidut pelihahmot, irrationaalinen hahmogalleria, kömpelö mättöflow ja veriset loppuviimeistelyt. Pelissä ei ole mitään omaa. Eikä mitään hyvää. Paitsi se, että Ultra Vortek lienee ainoa peli, jonka olen takonut läpi yhdellä istumalla.

Maailmanrauhan puolesta taistellut hahmoni Lucius selvitti Match of Monotonian yhdellä superliikkeellä: kintuille potkimisella. Niin kauan kun pysyin kyykyssä ja monotin toistuvasti vastustajaani nilkoille, tällä ei ollut mitään mahdollisuuksia. Lopussa tosin opin jonkin sortin tulipalloliikkeen, jolla kaikki kävi entistä helpommin. Niin oivaltavasti nimetty luuviulu Skullcrusher, Mahtikyykän voiman valjastanut rastafari Dreadlock (myös erittäin ennalta-arvaamatonta nimeämistä) kuin demoniluokalleen kahdeksan kertaa jäänyt viiden pennin perkele The Guardian olivat täysin voimattomia tämän kaikkien aikojen tyttömäisimmän salataisteluopin edessä.



Ultra Vortek on ruma. Sen taistelu on helvetin kömpelöä. Se kuulostaa paskalta. Siinä ei ole mitään syvyyttä. Mutta, Ultra Vortekin kunniaksi on sanottava se, että siinä on kenties maailman eeppisin loppuratkaisu - ainakin Luciuksen hahmolla. Sen jälkeen kun Lucce on pistellyt puolta maailmaa turpaan, hän varmisti johtoasemansa The MeatHackers-jengissä...ja lähti hallitukseen taistelemaan ihmisoikeuksien puolesta. Ludvig Borga, voit olla ylpeä pojastasi Luciuksesta.

Päättyikö myös Luciuksen kansanedustajuus piripäissään suoritettuun ammuskeluun, sitä en tiedä. Olin niin vaikuttunut tästä loppuratkaisusta, että suljin konsolin, liityin kaikkiin suomalaisiin puolueisiin yhtäaikaa ja lähdin äänestämään. Minun ei annettu äänestää missään, joten menin markettiin ja äänestin Porkkanamuhkuja parhaiksi sämpylöiksi.



Kuka vielä väittää, että videopelit eivät voisi johdattaa nuoria yhteiskunnalliseen vastuunkantoon? God bless Lucius. And God bless Finland.

Miksi tämä peli pitää omistaa:

Ultra Vortek on kokoelman oppikirjaesimerkki siitä, että Jaguarille ei koskaan julkaistu yhtään hyvää peliä.