Smackdown vs. Raw 2007 & Soul Calibur IV



Tuplaturpakäräjät

Smackdown vs. Raw 2007 & Soul Calibur IV (Xbox 360)

En ole koskaan ollut mätkintäpeli-ihmisiä. Älkää käsittäkö tätä väärin - kanssakansalaisten sumeilematon pieksäminen on asia, josta haaveilen kanki jäykkänä joka hetki kun en ole sumeilemattomasti pieksämässä kanssakansalaisia - mutta suurin osa mätkyttelyistä toimii vain kaksinpelinä eikä minulla ole juurikaan kavereita. Koska olen pieksänyt ne kaikki.

Kakarana hinguin suuresti Mortal Kombatin ja Killer Instictin kaltaisia veriorgioita SNESsiäni sotkemaan, mutta puritaanikristilliset vanhempani olivat eri mieltä ja kehottivat minua käyttämään aikani johonkin kehittävämpään, kuten Kristuksen Kymmenen Kamalinta Kidutusta -värityskirjan kanssa puuhailuun. Sen jälkeen siirryin PC-puolelle, missä beatemupit ovat menestyneet yhtä hyvin kuin japsiropet, tasohyppelyt ja kaupassa myytävät pelit.

Viime aikoina olen kuitenkin käyttänyt runsaasti aikaa virtuaali-ihmisten takomiseen, mihin on useita syitä. ÄÄÄ PERSUT VOITTIVAT VAALIT NYT TULEE NATSIVALLANKUMOUS - pam, napakka isku munuaisiin. ÖÖÖ ZEITGEIST EI OLE PSEUDOKOMMUNISTINEN TEKNOUSKONTO VAAN MAAILMAN VALO JOTA SOKEAT EIVÄT NÄE - runts runts, nyt ette enää koskaan voi lisääntyä. KATSOKAA MAAILMAN ETUOIKEUTETUIMMAT IHMISET PITÄVÄT PRINSESSAHÄÄT VOI KUINKA MEILLÄ HK:N MAKARONILAATIKKOA SYÖVILLÄ TUULA TUULIPUVUILLA ON NIIN PALJON YHTEISTÄ HEIDÄN KANSSAAN - pitäisikö lyötyä edes lyödä? Pitäisi. Mätk.



Smackdown vs. Raw 2007

Se, mitä peleihin kaipaan ehdottomasti enemmän, on huumori. Okei, meillä on Valven hienovaraisiin yksityiskohtiin nojautuvaa komiikkaa, Lego-Batmanin sympaattisten muoviukkeleiden siansaksasolkkaussekoilua ja "Otan itseni haudanvakavasti vaikka tarinassa Jenkkilän invaasion käynnistää presidentti Medvedevin uima-altaaseen paskantanut amerikantukkasotka" -homofantasiaräiskintöjen camp-huumoria, mutta yksi asia puuttuu: vähä-älyisille nauraminen. Aivonsa ja kiveksensä Greg Valentinon ohjeen mukaan tehdyllä steroidilimulla soosanneet pellepainijat tarjoavat tähän erinomaisen lähtökohdan jo pelkän premissin puolesta, mutta THQ koventaa panoksia kaikkien aikojen parhaalla hahmoeditorilla, jonka supervammaisuusasteesta Biowaren tallissa vain haaveillaan.



Eräänä alkoholipitoisena iltana kulutin ystävieni kanssa koko illan, yön ja aamuyön SVR2007:n hahmoeditorin kanssa käpistelyyn. Jatkuva naurunulvontamme sai naapurit epäilemättä arvelemaan, että alakerrassa raiskataan (taas) hyeenaa. Lähes kaikkea voi säätää korvien hörötyksestä häpykarvojen levinneisyysalueen laajuuteen ja epäterveissä käsissä editorista saa pusketuksi totaalisen mielipuolisen näköisiä ihmishirviöitä. Ilo ei lopu tähän: hahmoille voi säätää myös persoonallisen entreen rokkimusakkeine ja pyroefekteine kaikkineen. Ja kun kaiken värkkäämisen jälkeen korsettiin pukeutunut, 200-kiloinen transukierosilmäni askelsi hämmentyneenä pigwalkia pitkin, säikähti vieressä räjähtäviä ilotulitteita ja sen jälkeen vilkutti yleisölle niin innostuneesti ja vapautuneesti kuin vain kromosomivirheinen osaa, me kiemurtelimme lattialla, kyeten hädin tuskin hengittämään naurultamme.

On Smackdown vs. Rawissa pelikin ja itse asiassa aika hyvä sellainen. Liikevalikoima on pyörryttävän monipuolinen - käytännössä homma meni niin, että kaksi meistä pelasi vuorollaan ja kolmas yritti selvittää manuskasta, mistä sormisolmunäppäinyhdistelmästä kiveslukot lähtevät. Matseissa ei pärjää päättömällä näppäinten hakkaamisella, vaan oikeaan ajoitukseen, mattosidontoihin ja oman väsymyksen hallintaan perustuvalla taktisella tappelulla. Etenkin isot hahmot väsyvät nopeasti ja vastustajan pökerryttäneen iskusarjan päätteeksi oma ukko saattaakin rysähtää voipuneena kanveesiin. Ottelut voi voittaa usealla tavalla, esimerkiksi sitomalla hormonihirmun tatamiin, pistämällä tämän ulos kehästä tai yksinkertaisesti hutkimalla äijän lasarettikuntoon.



Paksusankalasiensa alta väheksyvästi punaviinipuuskahduksia tuhahtelevat snobit saavat puhaltaa perseeseensä: Smackdown vs. Raw 2007 on juntista aihepiiristään huolimatta häkellyttävän syvä, monipuolinen ja pieteetillä tehty tappelupeli, josta riittää iloa moneen äijäin pämppäysiltaan. Ja teille, jotka pahastuitte Rumblin' Retardoille nauramisesta - oletteko oikeasti sitä mieltä, että Johanna Tukiaisen julkkismenestyksen takana on oikeasti superblondin glamourelämä vai ehkä sittenkin selkeästi todellisuusrajoitteisen, lääkkeiden sekakäyttäjän amok-juoksun seuraamisen tuoma guilty pleasure? Vammaisille nauraminen on trendikästä.



Miksi tämä peli pitää omistaa:

Smackdown vs. Raw 2007 pistää samaan pakettiin pelimaailman parhaimmistoon kuuluvan hahmoeditorin ja syvänbrutaalin, monipuolisen kamppailupelin. Täsmäviihdettä kaljanhuuruisiin äijäiltoihin.



Soul Calibur IV

Soul Calibur 4 on niin hyvä kamppailupeli, ettei Boksin omistaja juuri muuta tarvitse. Eikö riitä? No perrrrkele.



Mitäpä tästä voi sanoa? Kokonaisuutena SC4 on äärimmäisen hiottu paketti: grafiikka on jumalaisen kaunista, taistelusinfoniaa ja jaappaninmolotusta miksaava äänimaailma kaappaa mukaansa ja pelattavuus on viimeisen päälle särmää (niin särmää kuin se voi sinneppäi-tatilla ja maailman paskimmalla D-padilla varustetulla Boksiohjaimella olla). Taisteluympäristöissä on käytetty reilusti mielikuvitusta - areenat vaihtelevat merirosmolaivan kannesta jäätyneillä mammutinraadoilla ympäröityyn pohjoisnapatanssilattiaan - mikä ihastuttava asia tehdashallikuvastoille runkkaavien peligraafikoiden aikakautena. Hahmogalleria on yhtä laaja ja heterogeeninen - skaalaa piisaa kaksimetrisistä rikkipieruperkeleistä minihameessaan pyllisteleviin lolitaritareihin. Japanilaista luovuutta on pakko ihailla, oli kyse sitten pelisuunnittelusta, pornonteosta tai ydinvoimaonnettomuuden syiden peittelystä.

Pelattavuus perustuu parhaaseen mahdolliseen malliin eli "helppo oppia, helevetin perse hallita" -formulaan. Maaniset nappulanpainelijat eli lestadiolaiset pärjäävät kyllä samanlaista sohlaajaa vastaan, mutta kun opponentiksi asettuu heitot ja kombot hallitseva taitomyllyttäjä, matsit kestävät korkeintaan muutaman sekunnin. Ilahduttavasti otteluita ei ratkaista sormiakrobatiaa vaativilla erikoisliikkeillä vaan hyvällä perusmatsaamisella.



Se, mikä tekee Soul Calibureista meikäläiselle parhaita mahdollisia mäiskintäpelejä, on aseilla käytävä taistelu. Siinä missä muut bemupit panostavat erilaisiin lähitaistelutyyleihin (eli bittimuotoiseen tylsyyteen), SC4:ssa jokaisella taistelijalla on uniikki lyömäase - katana, kahden käden lyömämiekka, keppi, sormitikarit, valomiekka, mikä tahansa. Kyllä, valomiekka, sillä Namcon päässä on tajuttu, että kanteen läiskäisty (ja pelin universumiin täysin sopimaton) kurttunaamainen vihreä kääpiö lisää väistämättä sekä Soul Calibur 4:n että käsipyyhkeiden menekkiä muutamalla miljoonalla ekstrakappaleella. Ja vaikka tiedostankin, että Starkiller on lätkäisty mukaan vain Force Unleashedin markkinointimielessä (sattumalta kyseisen pelin mainos löytyy manuskan takakannesta), on älyttömän tehokkaalla sith-oppilaalla Tähtihävittäjän hangaarissa mättäminen ihan helvetin siistiä. Se on tietenkin vittumaista, että PS3-pelaajat saivat Darth Vaderin ja boksistit Yodan. Mutta toisaalta, kun katsoo kuinka ääliömäiseltä piripäisenä ruudulla surajava puheongelmainen suofilosofi näyttää, pitänee tällä kertaa kiittää onneaan yhden lapsuuden avainhahmon säilymisestä pilaamattomana.



Yksinpeli on tietenkin aivan perseestä - monotonisia matsimaratoneja puolijauhoista tietokonetta vastaan, mutta väliäkös hällä, kaksinpelissä SCIV:n arvo mitataan. Voi sitä hurmiota, kun viittä vaille vainaana nousee maanisen aggressiivisella kaikki tai ei mitään -iskukombolla voittoon. Ja voi sitä ahdistuksen alhoa, kun koko erää suvereenisti hallinneena erehtyy liian lähelle areenan reunaa ja vihu paiskaa avattareni kertaheitolla pohjattomaan kuiluun. Pitkä aika on siitä, kun olen yksikseni treenannut itseäni paremmaksi, jotta voisin kerrankin takoa vittuilematta pelikaverini virtuaalihampaat kurkkuun - viimeksi näin taisi käydä Counter-Striken kohdalla (treenasin laneja varten bottimatseja ja pieksin kaikki ja minun kasvoilleni virtsattiin kun nukuin ja se oli minulle ihan oikein).

Jos haluat nykykonsolipelikokoelmaasi yhden hyvän mättöpelin, Soul Calibur nelosta on vaikea ylittää.

Miksi tämä peli pitää omistaa:

Sulavaa släppäilyä, pöhköä japsimeininkiä, päheitä aseita, jumalaista raffiikkaa ja nörttiekstrana Star Wars-bonustauhkaa - Soul Calibur IV on Boksin läskintummuttamispelien ehdotonta A-ryhmää.

4 kommenttia:

  1. BlazBlue ja Soul Calibur, parhaat tappelupelit.
    Darth Vaderin voi ostaa xboxille livestä.

    VastaaPoista
  2. Mäh. Lucasin kirstu on jo tarpeeksi hevi.

    VastaaPoista
  3. Tämän päivän arvostelu ilmestyy huomenna kisahuuman vuoksi.

    VastaaPoista
  4. Siis etusivulla ollut merkintä, että tämä olisi laitettu tänne jo 5. toukokuuta, ei olekaan kirjoitusvirhe.

    Kirjoitan tämän nyt tämän merkinnän alle: Annoin anteeksi lomasi. Itsekin olen ollut joskus lomalla, joten ymmärrän.

    Eilen päivällä nautin kaverin kanssa kolme olutta puoliksi. Yksi näistä oli belgialainen La Gauloise, josta käytämme nimitystä "isotissinen gallialaisnainen", koska ennen oluen etiketissä oli näkynyt sellainen. Emme ole kaikkina näinä kuukausina saaneet kysyttyä Alkon myyjiltä, että tietävätkö he syytä etiketin vaihtoon.

    La Gauloisen pullo on suljettu viinipullonkorkilla. Nykyään pullo tapaa vaan poksahdella avattaessa sen verran kovaa, että menen vessaan turvaan, kun kaveri hoitaa avaamisen, ettei osu päähän. Tästäkin pitäisi kysyä Alkosta. On siinä kämpän lamputkin vaarassa. Ehkä jatkossa pitäisi hoitaa asia parvekkeella, mikäli pihalla ei ole ihmisiä sillä hetkellä (asun kerrostalon alimmaisessa kerroksessa).

    PS Tuossa kuvassa oleva punapaitainen nuori nainen pitää jotenkin vammaisella tavalla katanaansa. Siis tällä sivulla.

    VastaaPoista