Red November

Submarine Kursk: The Comedy Edition

Red November (lautapeli)

Hunt of the Red October on elokuva, jossa pääosassa on skottiaksentin edessä olevat miehekkäät viikset. Red Movember taas on väärin ajoitettu marraskuinen cunninlingus. Red November puolestaan on mainio lautapeli.

Nyt kun perusasiat on selvitetty, voidaan puhua jälkimmäisestä Punaisesta kuukaudesta. Vaikka itse sosiaalisesti näivettyneenä hapanpersiinä pidän videopeleistä niiden ehdottoman antisosiaalisuuden vuoksi, on yksinäisyyden kyynelten kovettamassa rintapanssarissani heikko kohta hyville lautapeleille - siis muunkinlaisille kuin sellaisille, joita pelataan pienirintaisen prostituoidun ruumiin päällä. 

Red Novemberin pelimaailma on tonttujen täyttämä neukkusukellusvene, joka pysyy kasassa jekkulangalla, vodkalla ja solidaarisuudella (oliko niitä muunlaisiakin). Pelin esittämässä skenaariossa aluksen kaikki järjestelmät alkavat kosahdella yhtä aikaa ja piippalakkien tulee pitää purtilo merikelpoisena tunnin ajan, jotta pelastusjoukot joutuvat paikalle (todennäköisesti etunenässään Vladimir Putin kaksipäisellä kotkalla lentäen. Ilman paitaa.). 

Se onkin helpommin sanottu kuin tehty, sillä tekemistä piisaa: toljantereiden tulee huolehtia paineentasauksesta, pitää reaktori sopivan viileänä ja huolehtia hapen riittävyydestä - tulipalojen sammuttelun, vesien poislaskemisen ja muiden arpeettien ohella. Kukin tontuista saa käyttöönsä tietyn määrän työkaluja, joilla korjauspuuhat käyvät nopeammin, mutta valitettavasti punanuttuiset stalkkerit ovat myös varsin viinalle persoja kavereita. Tomakka tömäys grogipullosta nostaa kyllä pikku-ukkojen työmoraalia ja sisua (huvittavana yksityiskohtana selvä tonttu ei palavaan huoneeseen mene, mutta tujakassa etukenoänkyrässä moinen urheus hoituu heittämällä), mutta joskus (eli usein) homma menee överiksi ja liialti työpaikkatissutellut sammahtaa kesken hommien. Se ei ole hauskaa, jos huoneessa on tulipalo tai vettä kattoon asti. Tai on, jos huvittuu kuolleista tontuista, kuten minä. 

Perushäsäämisen lisäksi sekaan mahtuu spesiaalimpia häppeninkejä, kuten kohtaaminen Krakenin kanssa tai yhtäkkisesti käynnistyvä ydinohjuksen lähtölaskenta - mikäli näitä ei ehdi pysäyttää määräaikaan mennessä, peli loppuu välittömästi. Tärkeintä Red Novemberissa onkin ajanhallinta: jokainen puuha syö tietyn verran aikaa ja kun paikat leviävät käsiin vasemmalla ja oikealla, joutuu usein kiperien valintojen eteen. Luotanko siihen, että tulipalo ei leviä tukkien kaveritontun reittiä vai pitäisikö se nyt perkele itse juosta vetämään paineet nolliin - olettaen, että tämä happimittari ei losahda sillä aikaa silmille. Red Novemberin aikamanageroinnista tekee erityisen hilpeää se, että kaikki pelaajat ovat samassa veneessä ja toimivat yhteistyössä. Pelipöydässä käy jatkuva pulina ja polemiikki: kuka laskee liikavedet pois, kuka avaa tukkeutuneet luukut, kuka hakee lisää viinaa? Harvemmin lautapelejä pelataan cooppina - ja harvemmin homma toimii näin hienosti - ilman napakasti toimivaa yhteispeliä koko porukka nukkuu pian Saimi Nousiaisten kanssa. 

Red Novemberissa on niin älyttömästi muuttujia, että homma pysyy kaoottisen elävänä pelikerrasta toiseen. En äkkiseltään muista toista lautapeliä, jossa tunnelma olisi kasvanut näin intensiiviseksi - pelastuminen on jatkuvasti hiuskarvan varassa ja vielä useammin epätoivoiset viimehetken yritykset osoittautuvat turhiksi, kun paloiksi leviävässä Vetehisessä ei pääse enää etenemään minnekään ja paskena olevia paikkoja on niin paljon, että tontut ja aika yksinkertaisesti loppuvat kesken. 

Parasta Red Novemberin elävässä ja dynaamisessa maailmassa on kuitenkin se, että se synnyttää tarinoita. Jos pelin päättyminen johtuu siitä, että sukellusvenetonttu ei humalapäissään saa ydinohjuksen deaktivointikoodeja syötetyksi ja sammuu siilohuoneeseen, niin eihän kyse voi olla kuin hiton hyvästä ajanvietteestä.