First Samurai (SNES)

Samurairuohoa polttelemassa

First Samurai (SNES)

(hieman kesti uuden arvostelun naputtelu kun on ollut videohommia grillillä ja sorsavesillä)

Super Nintendo on yksi suosikkikonsoleistani. Tähän on monia syitä, mutta yksi tärkeimmistä on se, että SNES:lle julkaistiin paljon pelejä ja hyvin paljon outoja pelejä, jotka allekirjoittanutta aina kosolti kiinnostavat. Onhan niitä kummajaisia toki muillekin matolaatikoille, mutta Suuppaaa Famicomissa lyövät hienosti kättä riittävän hyvä muttei vielä kovin kehittynyt grafiikka ja nuhapumppuinen ohjelmointiteho, jotka mahdollistavat perverssillä tavalla kömpelöiden surrealismivisioiden maalaamisen ruudulle. Joskus kuitenkin käy niin, että peli pistää heti kättelyssä kellot valumaan ja aivan liian äkkiä aivot norumaan korvakäytäviä pitkin. First Samurai on sellainen tekele. 

SNES-ajalle tyypillinen, armottoman hidas alkudemo kertoo tarinan Demonikuninkaasta, joka lähtee vuoreltaan stalkkaamaan (kyllä, sanatarkka käännös) samuraita ja tämän senseitä. Se, miksi Demonikuningas haluaa puskaraiskata erityisesti tämän kaksikon, jää hämärän peittoon, mutta myllyssä sensei kuolee ja Demonikuningas pakenee tulevaisuuteen. Ensimmäisellä samurailla ei ole aikaa miettiä, miten ensimmäisellä samurailla voi olla ylipäätään sensei, sillä armoton kostoreissu odottaa. Turvaa korpivaellukselle tuo sensein esiinmanaama violetti, leijuva irtopää ja tieto siitä, ettei samurai ole viimeinen eli Tom Cruise. 

Amiga-pelistä käännetty Last Samurai näyttää ensisilmäyksellä vallan virkistävältä SNES-äpösteeltä. Samurai hyppii lennokkaasti, kiipeilee seiniä pitkin ja sivaltaa sähäkästi. Kontrollit toimivat hyvin, animaattorit ovat piettäneet pieteettiä hommissaan ja ekan kentän musiikkiraita paukuttelee asianmukaisesti - jopa huvittavan huonosti digitoidut "My shooord!"-huudahdukset sopivat D-luokan samuraimeininkiin kuin katana välilihaan. Erityisen mielissäni olin siitä, miten objektien käyttö ja muut perusasiat opetetaan myös pelissä itsessään, ei pelkästään ohjekirjassa. Sivuskrollerimätkinnäksi First Samurai liikkuu ja viihdyttää aivan riittävän sähäkästi. Vaan pian alkaa ahistaa. Ei voi mitään. 

First Samurai on loputon liskoyö. Kaksi kuuta taivaalla, "halleluja"-kuoroefektin käyttö ruoka-poweruppeja saadessa ja checkpointien tallentaminen kyykistymällä potan näköisen esineen kohdalla ovat normikauraa, mutta pelkkä uudelleensyntyminen kuoleman jälkeen on yhtä helvettiä: ruudun ulkopuolelta ilmestyy ympäriinsä leijuva violetti irtopää, joka tullessaan ujeltaa kuin Lucifer Robinin keikalla ja alkaa leijuen manata sankaria henkiin. Kohtaus kestää riivatun kauan ja toistuu joka ikinen kerta kuolon korjatessa. Jos kuollessani tajuan, että tämä skenaario on reinkarnaation vähin vaatimus, pysyn mielummin kuolleena (jos ette ole sienissä, mörköpaukuissa tai kalvavassa kalmanrapulassa, kuunnelkaa ääniefekti tästä, kohta 6:40 esimerkiksi).

Ja ne viholliset. Ensimmäisenä vastaan tulee sudenkorentoja, mutta heti seuraava örmy on valtava, tuskaisesti irvistävä kivipää joka murskaa tieltään kaiken. Sitten vähän hypellään helvetintuskia kärsivien kasvojen koristamia pylväitä ja myllytetään jättiläissammakkoa, vihreitä suosaatanoita ja liian aikaisin keisarinleikattuja ksenomorpheja vastaan. Kokonaisuuden kruunaa ensimmäisen kentän bossi, kaksi valtavaa, reggaepampuloista kasattua lohikäärmettä, jotka urisevat traumatisoivasti ja liihottelevat ympäriinsä sillä staattisuudella, että ihan vähillä rauhoittavilla ei seuraavasta yöstä selvitä. Ja tämä kaikki ensimmäisessä kentässä. 

Paljon sitä pidemmälle en ehtinyt peliä nähdäkään, huolimatta Lisun ja Awen määrätietoisesta peliavustuksesta. Kakkoskentässä hypätään Time Express-junaan määränpäänä Demonikuninkaan Tulevaisuuden Synergia-seminaari, mutta siihen pelailu sitten tyssähtikin. First Samuraita on yksinkertaisesti tympeä pelata. Grafiikka on pimeää ja värimaailmaltaan ahdistavaa - viininpunainen, harmaa, suonvihreä ja violetti eivät ole niitä säyvyjä, jotka yhdessä muodostavat hurmoksisen harmonian. Eikä apua ole siitäkään, että n. kahden sekunnin välein kuultava miekansivallusääniefekti muistuttaa hukkuvan saukon viimeistä kurlahdusta. 

Osumantunnistus on tehty todella helvetin huonosti ja suurinta osaa vihuiskuista on turhan vaikea väistää - etenkin, kun ryönää ropisee miekkasankarin niskaan kaikkialta ja koko ajan. Raivostuttavana piirteenä miekka lähtee sankarin kätösistä yllättävän äkkiä ja nyrkittävästä samuraista jaksaa innostua ainoastaan japsipornotuottaja. Kirsikkana kakun päälle taustagrafiikassa käytetään samoja elementtejä kuin hyppyalustoina, joten joka kökkäreen kohdalla saa olla arpomassa jotta jysähtääkö jalka kiinteään vai taasko mennään palikan läpi alakertaan jotta sorkat kolisevat. Helvetillistä pelaajan kiusaamista, en pidä sitten yhtään. 

Kokonaisuutena First Samurai on periaatteessa aivan kelpo hyppymätkyttely, mutta ankea audiovisuaalinen ulkoasu, pienet mutta raivostuttavat källit / kämmit pelisuunnittelussa ja jonkinlainen yleinen krapulahikinen nihkeys tekevät First Samuraista hyvin, hyvin vaikean pelin pitää - niin vinkeää kuin dalimainen hulluus ideoissa ja kuvastossa onkin. Jotakin tuttua ja tartuttavaa pelaaja jää kaipaamaan, vaan lohikäärmeen sääriluu jää käteen. Ja sitten peli käskee tunkea sen pyllyyn, koska täytyy tallentaa. 

First Samurain PC-version voi ladata Abandoniasta. 

Aiheeseen liittyviä arvosteluja: 

Afro Samurai