NHL 10

Marokkolaista lätkää

NHL10 (Xbox360 / PS3)

Elitistisenä, itseoppineena popkulttuurikriitikkona lienee päivänselvää, että parhaat väheksyvät tuhahdukset krapulan turvottamilta huuliltani irtoavat silloin, kun puhe on urheilusta. Ammattilaistasolla vähä-älyiset juntit tuijottavat hormonipumpattujen sosiaalivammaisten hikistä ähinää merkityksettömän pelivälineen perässä, harrasteporukoissa pelataan koska halutaan viettää valtaosa vapaa-ajasta miesseurassa (homobaarin ollessa liian ilmeinen valinta) ja junioritoiminta on olemassa vain siksi, että kypsymättömät vanhemmat voivat ruoskia lapsensa kiinni siihen unelmaan, jonka he itse onnistuivat munattomuuttaan sössimään. Tuhlatut veroeurot, miljoonat murskatut lasten unelmat ja veriset kännitappelut vastustajan faniporukoiden kanssa nähdään hyväksyttävänä hintana siitä, suomalainen tupauuno työntää kuminpalasta pömpeliin tehokkaammin kuin länsinaapuri.



Näin minun pitäisi ajatella, sillä se on oikealla tavalla trendikästä ja oikeanlainen trendikkyys (CODien vihaaminen, massapelaamisen kritisointi, Wiin inhoaminen) on huomiota hakevalle nörttibloggarille elinehto. En kuitenkaan kykene siihen, sillä vaikka suurin osa urheilusta on minusta äärimmäisen mielenkiinnotonta (kaikki lajit, joissa juostaan / ajetaan / ryömitään suoraa / ympyrää / neliötä - tosin raviurheilua ei lasketa), jääkiekolla on aina sydämessäni pehmeä spotti. Tämä johtuu lapsuusvuosistani, jolloin päätin lopettaa lupaavan urani liimanhaistelijana liittymällä paikalliseen jääkiekkoseuraan. Seuraavat kaksitoista vuotta vietin pillumehun, nivushien, nuuskan ja eilispäivän oluen tuoksujen täyttämässä tosimiesten maailmassa, jossa kymmenen sekuntia ilman homofobista solvaamista oli hukkaanheitettyä aikaa. Lopetettuani olin oppinut jääkiekon todellakin olevan, valmentajaamme siteeraten, "yksinkertaisten miesten monimutkainen peli". Opin vihaamaan jääkiekkoilijoita mutta rakastamaan itse peliä. Tai no, Teemu Selännettä rakastan edelleen, koska olen varma, että jossain vaiheessa hän lemppaa sen lortto-Sirpan ja pyytää minut asumaan kartanoonsa elämänkumppaninaan.



Tämän vuoksi liimaan itseni keväisin sohvaan asianmukaisen päihdepatteriston sekä puhallettavan peuran kera ja töllötän Suomen MM-turnauksen alusta loppuun mahtavissa fiiliksissä. Tämänvuotinen maailmanmestaruusjahti oli aivammahottomammuikeaa seurattavaa ja epäsuomalaiseen tapaan siitä saatiin myös kunnollinen palkinto "jätkät taisteli itsensä mahtavasti turnauksen kuudenneksi" -selittelyn sijaan. Ilo tosin valahti punttiin ruotsinlippujen roihutessa Oulun kauppahallin katolla ja suomalaisten siirtyessä sekunnissa itsekunnioituksesta itseruoskintaan sen karmivan havainnon myötä, että määrätietoisesti tavoitteeseensa pyrkineelle huippu-urheilijalle saattaa voiton myötä maistua muukin kuin piimä. Vaikka hieno voitonfiilis onnistuttiinkin ennätysnopsaan peittämään perinteisen "Yhyy, juoppohulluja tässä ollaan koko porukka" -itkun alle, minulle onnekasta oli, että intoni tarttua EA Sportsin NHL-sarjaan teki näyttävän paluun.



Nuorempana NHL:t olivat nimittäin ehdottomia suosikkitapauksiani - homma lähti käyntiin SNES:n NHL 95:sta ja jatkui siitä edelleen PC:llä aina vuoteen 2002 asti, jolloin olin totaalisen väsähtänyt arcademaiseen pommitaklaamiseen, arvottaviin kikkamaaleihin, kiekon luonnottomaan liikkeeseen ja pelin todellisen dynamiikan mallintamisen jatkuvaan epäonnistumiseen. Xboxilla jaksoin vielä takoa Naapurini kanssa NHL2K5:sta, joka ilahdutti taktisella ja realistisella otteellaan mutta latistui silti perinteiseen tapaan one-timer-kilpailuksi. Niinpä olinkin ihmetyksestä soikeana kuin majavan vulva kun "Juodaan teetä ja puhutaan natseista myönteiseen sävyyn" -kerhomme SS-Lederhosenführer Arho heitti NHL 10:n koneeseen ja ruudulla alkoi tapahtua jotain, joka muistutti hämmentävissä määrin oikeaa jääkiekkoa.

Poissa ovat matemaattiseen todennäköisyyteen perustuva maalinteko, purkitetut kakka-animaatiot ja luonnottomasti lavasta toiseen singahteleva kiekko. Maalit tehdään siten, ettei veskari ehdi kiekon eteen ajoissa. Koska kiekko liikkuu luonnollisesti fysiikan lakien mukaisesti, peliin tulee arvaamattomuutta ja maalipaikan voi estää helposti syötönkatkomisilla tai yksinkertaisesti tökkäämällä laatan pois kaverin lavasta (kannattaa olla varovainen, sillä huitomisjäähyt ovat höllässä). Kansainvälisissä kaukaloissa peli on merkittävästi hitaampaa ja kiekonkuskaamiseen on aikaa paljon ruhtinaallisemmin kuin nopeaan syöttöpeliin pakottavassa NHL-lootassa. Pelaajien liikkeistä on saatu pois rullakiekkomainen kaartelu ja sähäkät äkkijarrutukset helpottavat suunnanmuutospeliä.



Laitakahinat rauhoittavat pelin rytmiä ja mahdollistavat kunnollisen paineen tekemisen vastustajan päätyyn. Huippuveskareille on käytännössä mahdotonta laittaa lättyä yläpörsään suoralla vedolla, mutta maalivahdit tekevät myös realistisia virhearvioita ja kämmejä. Mailakontrollin siirtäminen napista tattiin kysyy laukojalta taitoa ja mahdollistaa myös totaaliset jäätymiset varmoissa maalipaikoissa. Ylipäätään koko pelin tuntu on muuttunut esipurkitetusta näytösottelusta dynaamiseen ja sattumat mahdollistavaan todelliseen huippuvääntöön - ja tämä kaikki pelin default-asetuksilla. Vipstaakeja säätämällä hommasta saa epäilemättä vielä realistisemman tuntuista.

NHL 10:n pelin dynamiikka on mallinnettu niin hyvin, että hoksasin pärjääväni kohtalaisesti miljoona kertaa kokeneempaa peluria vastaan, koska ymmärsin jotain ITSE LAJIN LUONTEESTA. Kun hyökkäyspelini toppasi aina keskialueen tuntumaan, ymmärsin karvaavani vastustajaa aivan liian alhaalla, jolloin tämä ehti järjestää aina keskialueen tukkoon kun minä vasta suunnittelin hyökkäykseen lähtemistä. Ottamalla vastustajalta tilan pois mahdollisemman aikaisessa vaiheessa ja nopeuttamalla omaa hyökkäyspeliäni alkoi myös tulosta syntyä. Omissa soi oikeaoppisesti aina silloin, kun en ehtinyt / kyennyt sitomaan maalin edessä olevaa pelaajaa. Turhautuminen kiekosta kamppaillessa johti huitomiseen, jäähyilyyn ja häviöön. Se, että tosielämän kokemusta voi menestyksekkäästi soveltaa videopelissä kertoo kaiken olennaisen siitä, miten hyvin lajin mallintamisessa on onnistuttu.



Haittaa ei ole siitäkään, että NHL 10 näyttää ja kuulostaa mahdottoman hyvältä. Pelaajien animaatio on pikkutarkkaa ja luonnollista, jää kuluu otteluiden aikana ja yleisö koostuu polygonihahmoista pahviperseiden sijaan. Selostajat hoitavat pietinsä asiallisesti, laidat ryskyvät kunnon pommin osuessa ja pelaajat hihkuvat toisilleen ohjeita ja panoanekdootteja jäällä (asia, joka pienuudestaan huolimatta lisää immersiota roppakaupalla). Kolmannen erän loppuminuuteilla koko yleisön laajuudelta kaikuva "SUOMI"-kannatushuuto nostaa aidosti kylmät väreet selkäpiihin. Hyvä on, tällaisia nyansseja on aikaa hioa kun julkaisee saman pelin joka vuosi, mutta sarjan parista pitkään poissaolleelle uudistukset napsahtavat lapaan makean tuoreena pakettina. Kun päälle lätkäistään vielä hyvin laaja joukkuevalikoima SM-liigaa myöten, äärimmäisen terävästi toimivat kontrollit ja huolellinen tilastointi erätauoilla esitettävine pelianalyyseineen, kiekkofanilla ei oikein ole muuta vaihtoehtoa kuin pyllistää syvään EA Sportsin rahantekokoneen edessä.



Jos NHL 10:sta jotain nillitystä haluaa jakaa (ja joka on voitu jo seuraavaan kahteen kausipäivitykseen korjata), osuu kritiikin kärki tietokonepelaajan tekoälyttömyyteen. Ei sillä, että tätä yksin jaksaisi pelata, mutta omien pelaajien passiivisuus alkaa toden teolla riepoa kaksinpelissäkin. Esimerkiksi omassa päädyssä pelaaminen on lähes mahdotonta hoitaa hyvin: jos jahtaa kiekollista miestä, tietokone jättää maalin edessä olevan kaverin täysin vapaaksi. Jos taas huolehtii itse maalineduspelaamisesta ja jättää kiekonriiston tietokoneen puuhaksi, prässi ei hellitä koskaan. Sama passiivisuus vaivaa hyökkäyspäädyssä, jossa maalipaikkoja ei osata hakea tarpeeksi aggressiivisesti. Myös pelaajan valitseminen toimii välillä todella sattumanvaraisesti aiheuttaen täysin tarpeettomia avopaikkoja vastustajalle.

Itse innostuin NHL 10:sta siihimmalliin, että joko se tahi NHL 11 täytyy poistaa omaankin hyllyyn mahdollisimman pian (tämä käy halvalla ja helposti, sillä NHL 12:n ilmestymispäivänä Huuto.net täyttyi NHL 11-ilmoituksista). Kiitos vaa kauhia pal, tälhä mää pärjään ainaki kymmenen vuat.

Miksi tämä peli pitää omistaa:

NHL 10 on parasta virtuaalilätkää, mitä pelaaja voi X-Bongiinsa murustaa. Tai sitten NHL 11 tai NHL 12, emminätiiä.