Nimmari Pelaa

Sota aivokuollutta pelijournalismia vastaan

Minun piti työntyä Halffiksen kakkoseen, mutta toisin kävi. On aika kääntää paskahaupitsin suuaukko suomalaisten pelisivustojen suuntaan. Aloitetaan ottamalla esimerkki HL2:n arvostelusta eräältä nimeltämainitsemattomalta kotimaiselta gamez saitilta:

” Pelihahmot näyttävät ja kuulostavat aidoilta, jotka myös välittävät tunteita ilmeillään. Nämä virtuaaliset näyttelijät tuntuvat aidoilta, kuten pelin ympäristöt muutenkin. Pelissä olemisen tunne on valtava, mikä onkin pitkälti syy pelin loistavuudelle.”

Ilmeisesti arvostelija on pelännyt, että kolmen sekunnin keskittymiskyvyllä varustettu konsoliteini luulee lukevansa Sodan ja Rauhan kirja-arviota, jos sanaa PELI ei tungeta neljää kertaa kolmen virkkeen sisään. Katsokaapa tätä, jumalauta:

” Erilaisia vihollisia ja aseita on tarpeeksi, mutta ei kuitenkaan liikaa, mikä voi olla joillekin pelaajille liian vähän.”

Tarpeeksi, muttei liikaa, mikä voi olla liian vähän? Olen lukenut tuon lauseen kahdeksan kertaa, rouhinut välissä lautasellisen piristeitä enkä vieläkään tajua, mitä helvettiä arvostelija tahtoo sanoa. Tässä veikkaus: ”Olen kirjoitustaidoton idiootti, jolle jonkun pitäisi kertoa, että ajatusvirran oksentaminen pornonkatselun ja isin Bemarilla ajelun välissä ei ole peliarvostelemista”.

Puolustuspuheenvuoroja tällaisen emätinhiivan viljelylle voi toki esittää. Nettiarvostelijat ovat lähtökohtaisesti pelaajia, eivät toimittajia. Nettiarvosteluista tuskin maksetaan kovin häävisti. Ja sitä paitsi, pelaajat ovat pääasiassa melko simppeliä porukkaa, joka haluaa tietää faktat, ei kastella housujaan lyyrisen proosaelämyksen äärellä. Paska-vitun-puhetta, sanon minä.

Kuka tahansa normaaliälyllä varustettu ihminen oppii kirjoittamaan arvosteluita. Siihen ei tarvita Vihannin Vuoden Runohintti –palkintoa tai inspiraation etsimistä saniaisnippu persevaossa erämaassa samoillen (inspiraation puute on sossupetterien tekosyy sille, että mielummin juodaan valkoviiniä puistossa muiden saastaisten pitkätukkien kanssa kuin tehdään töitä). Jos huonolla tai olemattomalla palkalla ei suostu tekemään työtään kunnolla, miksi ylipäätään tehdä koko hommaa? Toimittajakunnan käyttäytyessä kuin pontikkakätkön löytänyt apinalauma, toimituspäällikön/päätoimittajan tehtävä on napata marakatteja raivelista kiinni ja täristää sähköpiiskalla välilihaan niin kauan, että kunnollista jälkeä syntyy. Vanhasen kakkoshallitukseen verrattava nettiarvosteluiden laatutaso kertoo tasan yhdestä asiasta: kirjoittajilla ei ole todellista intohimoa työhönsä. Tärkeää on se, että voi leikkiä parempaa ihmistä ja heruttaa toosaa Pikachuksi pukeutuneilta J-rock-lärsiltä kutsumalla itseään pelitoimittajaksi, ei työn laatu.

Kyllä, arvasitte oikein: tämän avautumisen taustalla on henkilökohtainen vittuuntuminen ja kostonhimo – sen ei pitäisi yllättää, kun allekirjoittajana on mies, joka pohtii edelleen lapsuuden ala-asteensa räjäyttämistä erään kotieläinpuistoon suuntautuneen luokkaretken konfliktitilanteen takia. Olen parin viime viikon aikana yrittänyt markkinoida blogiani useilla suomalaisilla pelisivustoilla, onnistumisskaalan heitellessä akselilla ”Ketään ei kiinnosta” – ”Ylläpito ampuu ketjua niskaan sekunneissa ja kusee suolahappoa jäännösten päälle”. Ensimmäiselle asialle en luonnollisesti voi mitään, mutta jälkimmäisen takia yökasteluni on alkanut uudelleen. Uskon ja ymmärrän, että ilman moderointia palstat tukkeutuisivat ”mä teen niinku kaks 500 merkin PS3-arvosteluu vuodessa tähän mun sikasiistiin blogiin” –apinoiden smegmamainoksista nopeammin kuin varomattoman alaikäisen postilaatikko Ilkka Kanervan alastonkuvista, mutta silti. Minä tarvitsen lukijoita. Ellen saa lukijoita, masennun ja alan taas hakata ihmisiä sattumanvaraisesti lumilapiolla naamaan.

Kaikkein eniten tilanteessa kyrpii se, että tekstejäni deletoivat tahot ovat niitä samoja velttokulleja, jotka tunkevat netin täyteen pelaajia nöyryyttävää ala-asteen ainekirjoitusta. Tilanne on tasan sama kuin se, että suurella rahalla tuotetun, sisällöltään täysin persenöyhtäisen Hollywood-leffan ensi-iltabileissä hakataan jousipampulla puhekyvyttömäksi se kaveri, joka lyhyesti mainitsee indieleffojen olemassaolosta. Ainoa sivusto, jossa minua ei kohdeltu kuin halailupakkomielteistä spitaalipotilasta, oli KonsoliFin.net ja V2.fi (joiden arvostelutekstit ovat samaa jenkkakahvahyytelöä kuin kaikki muutkin) - kiitos siitä.

Pyydänkin nyt teiltä, hyvät lukijat, jeesiä kahdessa seikassa. Ensiksi: alkakaa vaatia pelisivustoilta enemmän. Pelaajien ei tarvitse sietää kuutosluokkalaisen hahmottamiskyvyllä roiskaistuja pikaripuliarvosteluja, Metacriticin mediaania noudattavaa kanjoninlipomista ja ulkomaisilta sivustoilta kopioituja hassunhauskoja, aivohalvaantuneen säynävän mielikuvituksella laadittuja listauksia. Meitä on perkeleen paljon, ja me ansaitsemme parempaa. Lähettäkää pelisivustoille palautetta juttujen tasosta, puuttukaa apinasuomen käyttämiseen, nillittäkää kommenttiosioissa – tehkää selväksi, että tämä ei riitä. Verratkaa tekstien tasoa Pelitiin, joka on tietystä pehmenemisestä huolimatta edelleen perkeleen terävästi kirjoitettu ja toimitettu. Verratkaa juttuja myös ulkomaalaisten pelisivustojen (esim. Gamesradar ja Kotaku) viihdyttävään ja kriittiseen ammattitaitoon: siitä ollaan Pohjolassa tuhansien poronkusemien päässä.

Toinen pyyntö on henkilökohtaisempi: koska en itse voi markkinoida omaa blogiani, tarvitsen vetoapua teiltä. Linkittäkää juttujani ja kertokaa kavereille (tiedän että 98 %:lla teistä ei ole sellaisia, mutta yrittäkää jotain). Kommentit, arvostelutoiveet ja muut pienemmän mittakaavan toimenpiteet puolestaan piristävät meikäläistä ja vähentävät lumilapiopahoinpitelyjä. Tiedostan, että tällainen ruinaaminen on hyvin vastenmielistä, mutta koska en sukupuolisuhteissani ole vuosiin joutunut enää vonkaamaan, vaan pelkästään sitomaan jalat kiinni ja nousemaan muoviämpärin päälle, antakaa kömpelyyteni anteeksi.

Minun piti kirjoittaa HL2:n arvostelu ja olen näköjään päätynyt julistamaan pienimuotoisen sissisodan suomalaisia pelisivustoja vastaan – mikä kosminen sattuma! Ja jotta itsemurhapommittajia tukeva hippinuoriso joskus vaihtaisi Guevara-rättinsä paitaan, jossa laatikkopäinen läski jyystää virtahepoa, minun täytyy luvata jotain. Jotain, mikä oikeuttaa ikonisen asemani paremman pelijournalismin esitaistelijana.

Mielipiteistäni, kirjoitustaidoistani, huumorintajustani ja seksuaalisista mieltymyksistäni voi olla monta mieltä, mutta yhdestä asiasta voitte olla varmoja: minä välitän lukijoistani. Poltan perkeleesti aikaa jokaiseen tekstiin, jonka ilmoille suollan ja olen aina rehellinen. En halua että kulutatte rahaanne ja aikaanne paskaan vain siksi, että ilmaiseksi arvostelukappaleen saaneet mukatoimittajat ennemmin lusikoivat kiltisti pelitalojen vaikkusoppaa kuin vaativat pihviä pöytään. En halua, että poltatte 70 euroa suodatinpussin persoonallisuudella varustettuun uusimpaan Idea Theft Shooteriin, kun samalla rahalla voitte ostaa KASAN aidosti hyviä pelejä.

Välitän teistä niin paljon, että jos olisitte sikoja, kukin saisi kustomoidun karsinan, ruokavalion mieltymyksensä mukaan ja Bepanthenia peräaukkoon jokaisen Sanginsuun Siainjyystäjäin saunaillan jälkeen.

Näyttäkää minulle yksikin pelisivusto, joka voi sanoa lukijoilleen samaa.

Rauhaa ja eläinrakkautta,

- Nimmari

PS. HL2-arvostelu ilmestyy viimeistään huomenna. Pysykää tonnikalana.