Nimmari Pelaa

Roiskaise seinään aukko ja työnny sisään

Portal (Xbox360)

Alkuun muutama sana lukijapalautteesta. Sitä on viimeisen viikon aikana tullut, tai oikeastaan touhutipahdellut mukavasti. Ja koska te, hyvät kanssazoofiilit kanssapelaajat, olette nähneet kyseisen vaivan, suhtaudun kommentteihin asiaankuuluvalla vakavuudella (etenkin niihin negatiivisiin, joita varten rasvaan par'aikaa oksasahaani). Arvostelutoiveet pyrin täyttämään, mutta muistakaa, että syydän lähes koko sairaseläkkeeni hevonperseeseen (kirjaimellisesti), joten uutuuspelejä arvioin lähinnä satunnaisesti.

Toinen asia, josta aion ottaa vaarin (takaapäin), on kaikkien kolmen vakiolukijan toive keskittyä enemmän peleihin kuin eläinrakkauden ylistämiseen. Te, hyvät kommentaattorit, ette ilmeisesti vieläkään ole ymmärtäneet, ettei tämän blogin tarkoituksena ole arvostella pelejä, vaan vakuuttaa suomalaiset siitä, että eläin on paitsi ihmisen paras ystävä, myös hellä rakastaja ja lujatahtoinen elämänkumppani. Mutta, ilman lukijoita suunnitelmani ei etene, joten lupaan tästä eteenpäin hillitä itseäni.

Portal, tämänkertainen arvostelupeli, on maitovarsasta hieman aikuisemmaksi varttunut hevosnuorukainen. Siinä näkyvät kaikki Valve-tamman upeat rodulliset ominaisuudet, mutta silti se seisoo jo tukevasti omilla jaloillaan. Mustanpuhuvat korskuvat sotaratsut ja millintarkasti tikkaavat ravihevoset saattavat tuhahdella Portalille väheksyvästi, mutta se ei välitä – se tietää olevansa ainutlaatuinen, täysin uudenlainen hevonen, joka kasvettuaan isoksi syö muiden konien kaurat ja pieree lamaantuneiden sotakaakkien naamalle. Ja mikäli lähestyt sitä varovaisesti ja kunnioittaen, se imaisee sinut sisäänsä tarjoten kolmen tunnin intensiivisen kyydin, jonka jälkeen mikään ei ole entisensä.

Tämän arvostelun kirjoittaminen on helvetin hankalaa, koska rakastan virheiden etsimistä – se saa minut tuntemaan itseni pelialan Simon Cowelliksi ja luo päähäni miellyttävän illuusion siitä, että voin läimäistä kämmeneeni niistämäni rään kenen tahansa vastaantulevan otsaan. Portalin kohdalla se on mahdotonta – siinä ei ole mitään vikaa. Okei, grafiikka voisi olla parempaakin, mutta en myöskään lähettele pommiuhkauksia Hitchcockin perikunnalle siksi, että Psyko ei ole värielokuva. Enää.

Jokainen pelaaja tietää sen maagisen tunteen, joka täyttää ruumiin sekä sielun yhtä täydellisesti ja nopeasti kuin mustalainen työttömyyskorvaushakemuksen. Suupieli vääntyy virneeseen, kasseissa tuntuu säädyllistä värinää ja aivot kykenevät vain yhteen ajatukseen: en ole koskaan ikinä missään kokenut mitään vastaavaa. Marion ensimmäinen riemukas sienitrippi NES:llä, stripparin vatkaamat pikselilollot Duke Nukem 3D:ssa, tiedemiehen putkeen raiskattavaksi vetävä zombie Half-Lifessa, huorissaramppaamisen bongaaminen GTAIII:n valtavasta hiekkalaatikosta – kaikki tajuntaalaajentavia kokemuksia, jolloin pelaaja kokee todistaneensa jotain vallankumouksellista.

Tuo tunne on se koukku, johon pterodactyl midget cavemen interracial hardcore -pelaaja jämähtää kiinni. Mutta samalla se on huume, joka aiheuttaa kyynistymistä ja kyllästymistä pelialaan. CODWAW:n Okinawan maihinnousurannalle lentävissä suolissa on enemmän polygoneja kuin MOHAA:ssa, mutta mistään muusta ei voi päätellä, että pelien julkaisun välillä on kulunut KUUSI vuotta aikaa. Kun jokainen trippi eroaa toisistaan pelkästään tyylikkäämpien visuaalien avulla, pelaajan kohtalona ovat ikuiset vajarit – tila, jossa kyllä viihtyy, mutta jota kokiessa on mahdotonta ravistaa päästä sitä ajatusta, että herskan sijasta tykität suoneesi pillimehua. Mutta onneksi, aina välillä markkinoille ilmestyy Portalin kaltainen häkellyttävä design-huume, joka muistuttaa olemassaolollaan siitä, miksi ylipäätään koskaan aloimme rännittää.

Portalissa pelaaja on Aperture Science -firman (jonka pahin kilpailija on eräs Black Mesa -niminen lafka) koekaniini, jonka tehtävänä on selvittää 19 temppurataa ampumalla tähtiportin kaltaisia pikkuportaaleja aseestaan. Homma pitää sisällään laatikkopuzzleja, konetykkien vaimentamista, hissien aktivointia ja paljon tasohyppelyä. Portal on FPP, ensimmäisen persoonan lyhytkestoinen puzzlepeli, jossa vastaan ei tule yhtään elävää vihollista ja tarinankerronta on minimalistisempaa kuin Johanna Tukiaisen todellisuudentaju. Tiedän, että tämä kuulostaa yhtä jännittävältä kuin 360:n Natalille suunniteltu Juha Mieto's Branch Removing Massacre, mutta Portal todistaa pointin, jota usein kailotan: ainoa mitä huippupeliin tarvitaan, on innovatiivinen pelimekaniikka (tai erikseen animoituja tissejä).

Portal ei ilmesty avuksi, kun huudat ”Pyyhkimään!”. Sen sijaan se huutaa olohuoneesta, että lattialla on kolme rullaa paperia ja käy ovenraossa vilauttamassa omaa täysin tahratonta kanjoniaan. Päänsilittelyn puuttumisen tuloksena pelaajan on pakko tutkia ympäristöään tarkasti ja keksiä kaikki ratkaisut itse, mikä pumppaa suonet täyteen löytämisen ja oivaltamisen iloa. Kun tajusin ensimmäisen kerran, että voin hyödyntää vapaan putoamisen liike-energiaa päästäkseni ponkaisemaan radioaktiivista hyeenanpaskaa täynnä olevan lammikon yli, olin niin täynnä mielihyvää, että harkitsin hetken ajan lopettavani minut torjuneiden naisten postilaatikoihin oksentelun. Ensimmäistä kertaa 3D-maailmassa ympäristö muuttuu kulissista pelielementiksi – mikään, mikä pelissä näkyy, ei ole merkityksetöntä tekstuurimassaa, vaan olennainen osa ongelmanratkaisua.

Pelkästään Portalin kaltaisen pelimekaanisen superinnovaation keksiminen oikeuttaisi tekijät sulkemaan Paavin koiranhäkkiin ja kiduttamaan Palpatinea heittämällä hänelle vain kaksi alttaripoikaa kuukaudessa, mutta Valve nostaa riman vielä korkeammalle. 3D-puzzlepeliin on luotu ainutlaatuisen kiinnostava, immersiivinen miljöö ja toimiva juoni. Jos olisin huutanut tuon julkisesti ääneen kadulla ennen Portalin ilmestymistä, minut olisi hakattu hyvää tarkoittaen tajunnan rajamaille ja raahattu vikisevänä säkkinä patjahuoneeseen pötköttämään. Miten saadaan pelaaja eläytymään hamsterikokeen logiikalla rakennettuun maailmaan? Tehdään pelaajasta hamsteri (hngh).

Protagonisti Chell on koehenkilö, joka toimii skitsofreenisen tekoälyn, GlaDOSin, käskyttämänä. Koska en ole Valve-fanipoika ja erektioni ei revi housujani kahtia joka kerta kun näen mykän partasuun hakkaamassa rapuja sorkkaraudalla (Oulussa kannattaa tehdä joskus kävelyretkiä psykiatrisen sairaalan alueelle), en ole lukenut ”virallisia” tietoja Chellin taustoista. Mutta koska Chellin tehtävänä on testata portaaliasetta erilaisissa ongelmatilanteissa ja GlaDOS pelottelee päähenkilöä androidien helvetillä, bööna lienee robotti (aseta öljynvaihtoaukkovitsi tähän).

GlaDOSin hirtehinen, täysin tunteista vapaa jutustelu on hiilenmustaa huumoria jalostettuna timantiksi. Lisähupia irtoaa huolella mietityistä yksityiskohdista, joista hauskimpia ovat sympaattiset (!) konetulirobotit, jotka kukistuessaan toteavat lapsenäänellä ”I don't blame you”. Jopa lopputekstit ovat parhaat koskaan näkemäni. Kaiken muun rohkean pelisuunnittelun ohella Valvella on ollut munaa tehdä Portalista vain kolme tuntia pitkä, jolloin sen kaikki elementit ovat täydellisessä tasapainossa. Kakkosesta luvataan täysimittaista peliä, mikä kuulostaa äkkiseltään melko kunnianhimoiselta, mutta toisaalta, niin kuulostaa lukuisia palkintoja keräävän ja pelimekaniikaltaan muita kymmenen vuotta edellä olevan 3D-puzzlen tekeminenkin.

Tiedän, tiedän, tämä arvostelu muistuttaa kaikkia muita Portal-arvosteluita. Mutta joskus arvostelijalle tulee eteen tilanne, jolloin on täysin mahdotonta olla eri mieltä muiden kanssa – etenkin silloin, kun silmiesi edessä on tiukka, nautittavan imuvoimainen paketti, josta on yksinkertaisesti mahdotonta löytää mitään pahaa sanottavaa.

Vähän niin kuin naarasvarsan takana kumartuessasi.

Miksi tämä peli pitää omistaa:

Vallankumouksellinen pelimekaniikka yhdistettynä mustaan huumoriin, erinomaiseen fysiikkamoottoriin, ennennäkemättömään miljööseen ja suvereenin surrealistiseen tunnelmaan – montako verrokkia tulee mieleen? Portal on 2000-luvun tärkeimpiä pelejä, yleissivistystä, ja ellet koe sitä, voit saman tien laittaa pelikamppeesi myyntiin ja keskittyä uraasi Salattujen elämien seuraavana tähtinäyttelijänä.