Puumajahtiin 122-millisellä tykillä

Steel Panthers: World at War (PC)

Nykypeleihin kohdistuu jatkuvaa itkua epäolennaisista asioista. Pelit ovat liian kalliita, mikä närästää konsoliteinejä, joille paska huoramutsi ostaa vain neljä peliä kuukaudessa ja viikkorahat kuluvat energiajuomiin, joilla tintataan tolppa psykoosikuntoon. Toinen ikuinen käminän aihe on pelien lyhyys ja sisällön ohkaisuus – mitä ei tietenkään lietso se, että Singstarit ja Call of Dutyt paistattelevat listaykkösinä vuodesta toiseen. Lisäksi pelit ovat idiooteille suunniteltuja (eikä tarvitse ihmetellä miksi), eivät pyöri kunnolla, ovat toistensa jatko-osia, vailla todellisia innovaatioita...nyt lärvi umpeen, parkuvat räkäsäkit. Esittelen teille pelin joka ei maksa pennin jeniä, on laaja kuin Johanna Tukiaisen vulva ja pyörii millä tahansa nykyläppärillä. Ainoa mitä pelaajalta vaaditaan, on lakata runkkaamasta uusille savuefekteille ja kykyä nöyrtyä haasteen edessä.

Jokainen mies (paitsi Marja-Sisko Aalto) on leikkinyt lapsena pienillä muovisotilailla ja -tankeilla. Ellei ole, voi saman tien suksia parturikouluun tai lifestyle-ohjelman miesjuontajaksi. Minun omat figuurini naapurin lestapenska varasti ja loput syömishäiriöinen pikkuserkku veti mahaansa, mutta onnistuin sentään huijaamaan erään sokean koulutoverin tuomaan omat muovisotilaansa meille. Lysti tosin loppui lyhyeen Saksan sotavoimien suurten ihmeen, Purppura-PAK:n syljettyä kuolemanlastinsa liian äkäisessä kulmassa Lepakko-Roopen suupieleen, mutta sitä ennen meillä oli varsin hauskaa. Steel Panthers: World at War tuo kaikki lapsuuden kultaiset (suihku)muistot takaisin ja mikä parasta, kuten Roopenkin kanssa, voin edelleen pelata alasti.

SPWAW:ssa valinnanvaraa riittää kuin Korkeasaaressa sulkemisajan jälkeen. Pelin mukana toimitetaan 20 kampanjaa ja 350 skenaarioita, joiden mittakaava vaihtelee pataljoonakoon hyökkäyksistä komppanioiden väliseen nahisteluun. Jos valmis pelattava ei riitä, skenaarioita voi rakentaa säntillisesti karttoja ja yksikkövalintoja myöten editorilla tai vaihtoehtoisesti taistelugeneraattorilla, joka luo kahden osapuolen välille satunnaisen myllyn. Mukana on 26 valtiota, aikajana venyy vuosille 1931-1949 ja tarkasti mallinnettuja yksiköitä on tuhansittain. Suurin osa tehtävistä on historiallisesti eksakteja, mutta huvin vuoksi SPWAWiin on väännetty myös Band of Brothers- ja Pelastakaa Sotamies Ryan -skenuja. Etenkin viimeinen osoittaa ennakkoluulottomasti, miten totaalisen mahdoton tehtävä Ramellen puolustaminen olisi ollut. Että ime persettä, Steven Spielberg, et ymmärrä sotahistoriasta hevon vittua (jostain syystä ajatukseni alkoi juuri harhailla)! Tiikerin tornikin on sitäpaitsi liian edessä! Tiikeri...hevonen...täytyy...keskittyä...

Osassa tehtäviä pelaajalle lyödään kouraan valmiit yksiköt, mutta parhaassa tapauksessa (etenkin kaksinpelissä) ne saa valita itse. Joukkojen valintaan vaikuttaa paitsi aikakausi, myös valtion senhetkinen sotamenestys: vuonna 1945 natsikomentaja pääsee pärryyttelemään Kuningastiikerillä (uhhhh), mutta vastaavasti kehno resurssitilanne pakottaa pääosan vaunuista Jahtipanttereiksi (oi joi joi) ja Elefanteiksi (kalsarinsaumat ritisevät). Kampanjoissa valittu ydinjoukko pysyy mukana koko kampanjan mitan keräten kokemusta taistelutoiminnasta ja ukrainalaiskylien polttamisesta. Valittu kalusto vaikuttaa olennaisesti strategiaan: kaupunkitaisteluissa jalkaväki on valttia, suurilla aroilla porskuttaa panssarikalusto. Ilmatuki ja epäsuora tuli on erinomaisesti mallinnettu (tosin niiden valintaruutu vaatii bugisuutensa takia enemmän nappulan painelua kuin Michael Jacksonin sunnuntai).

Audiovisuaalisesti peli on kestänyt aikaa komeasti, mistä kiitos kuuluu ennemmin selkeyteen kuin näyttävyyteen perustuvalle ulkoasulle. Jokainen yksikkö on selkeästi tunnistettavan näköinen ja äänimaailma on aivan perkeleen jytisevä: etenkin 88-millisen kumea paukahdus, Emma-pikakiväärin tikutus ja Suomi-KP:n viileä naputus pistävät kehon kastelujärjestelmän sumuttamaan puntteja.

Taisteluiden perusmekaniikka on yksinkertainen: joko tarkoituksena on puolustaa, viivyttää tai hyökätä. Simppelin perusperiaatteen alla hyrrää järjettömän monipuolisen taistelunkuvauksen mahdollistava pelimoottori. Joukot voivat kaivautua maahan, jolloin ne kestävät paremmin vihollistulta. Tulenkäyttö on monipuolista: sillä voi paitsi tuhota, myös suppressoida vihollisen paikalleen tai jopa saada nämä vaahtosuisen paniikin valtaan. Kranaattikauhun järkyttämät sotilaat saadaan ruotuun tehokkailla komentajilla, jotka potkivat morttien paskantäyttämiä housunperseitä kohti etulinjaa. Metsät ja talot voivat syttyä tuleen. Tankit hajoavat ennennäkemättömän monella tavalla: kovimpien vaunujen keulapanssarointi kestää pidempääkin tulimyrskyä, mutta pääaseen lennettyä helvettiin koko teräsmörssäri on täysin hyödytön. Vaunut ovat suhteellisen suojattomia jalkaväkeä vastaan metsissä ja kaupungeissa. Yksityiskohtia, jotka kaikki tuntuvat järkeviltä ja oikeilta, on loputtomasti. Samoista lähtöasetelmista käynnistetty taistelu voi päätyä kymmeniin eri lopputuloksiin, ja kaikki on kiinni pelaajasta.

SPWAW on helvetin vaikea peli, mutta se on vaikea reilulla tavalla: koskaan tappio ei ole kiinni mistään muusta kuin omasta pelaamisesta. Eräässä kampanjassa minun tuli ryhmittää 2. panssaridivisioonan joukkoni Utah-rannan edustalla St. Mere-Eglisen tuntumaan 101. laskuvarjojääkäridivisioonan joukkojen avuksi. Otin turpaan niin että soi, ja seuraavassa kentässä olikin tilanne aivan helvetin tukala: jos saksalaiset tulevat linjoistani läpi, sillanpääasema heitetään takaisin mereen. Laivakeskitysten rikkoma, muutenkin hankalakulkuinen maasto teki vähillä miehillä suoritettavasta puolustuksesta järjettömän vaikeaa. Avain ratkaisuun oli kuitenkin yksinkertainen: sijoitin konekivääriryhmäni vartioimaan tärkeimpiä risteyskohtia ja asetin tehokkailla tykeillä varustetut Sherman Firefly-vaunut edellisen tehtävän puskasisseilyn sijaan pitkien aukeiden taakse, jolloin ne kykenivät roimimaan kaukaa tohjoksi saksalaisten heikot Stug III- ja Marder-vaunut. Edellisen tehtävän germaanisen voittomarssin sijaan saksalaisten rynnäkkö päättyi metallisulan ja höyryävän veren kaaokseen – vain siksi, että tein asiat sekä historiallisesti että strategisesti järkevästi. Vaikka tietokone antaa tykin vastuksen, parhaimmillaan SPWAW on moninpelinä (joista jopa niin kivikautinen pelimuoto kuin hotseat toimii kuin junan vessa). Vielä kun valitsee pelikaverikseen pelkkään SS-koppalakkiin ja Lugeriin viikonloppuisin sonnustautuvan joviaalin sotahullun, syvyyttä ja tekemistä riittää kuukausiksi.

Nyt lopetan paskanjauhamiseni tähän, osittain siksi, että aion mennä viimeistelemään riehuvan erektioni Eläinmaailman vuosikerran parissa, osittan siksi että lukijat lopettaisivat vaiheilunsa tähän ja painuisivat helvetin kyytiä lataamaan tämän suvereenin mestariteoksen, josta pelaaminen ei käytännössä lopu koskaan. Ainoa syy, miksi Steel Panthers: World at War on jostakusta huono peli, johtuu siitä, että pelaaja on velliperseinen, mätäpäinen mölyävä tarkkisluokkalainen, jolle näitä aivovammaisen tasolle alennettuja nykypelejä tehdään. Te muut, mars lataamaan!


Miksi tämä peli tulee omistaa:

SPWAW on mariaanienhaudansyvällinen, loputtoman monipuolinen, helposti hallittava ja vuosiksi pelattavaa sisältävä ikiklassikko, jonka jokainen elementti toimii juuri niin kuin pitääkin. Ja sen saa ilmaiseksi. Ellet pidä tästä pelistä, voit saman tien painattaa itsellesi ”Elämän häviäjä” -paidan ja alkaa chatjuontajaksi.

Itse peli löytyy täältä:

http://www.steelpanthersonline.com/main.asp

Julma määrä skenuja tuolta:

http://www.wargamer.com/gamesdepot/search_game.asp

4 kommenttia:

  1. Ah, kyllä ihan tippa herahtaa itseltäkin jos jonkinlaisista paikoista, kun Steel Panthersista on kyse. Olivathan jo ekat osat suoranaisia (erityisesti hotseatin tähden) klassikoita joiden parissa vierähtivät mukulana lukuisat vapaat kesäpäivät, jotka olisi varmaan pitänyt viettää ulkona auringonpaisteessa. Nämä ovat ihan oikeita strategiapelejä eivätkä mitään adhd-painotteisia "kumpi tekee nopeammin enemmän" -pelleilyjä, kuten useimmat reaaliaikaiset äpäräserkkunsa. Vanhana pelihirmuna (nyt taas kerran menossa Planescape Torment) tämä blogi muutenkin lämmittää mieltä kovasti.

    VastaaPoista
  2. Oikeastaan tämä WAW on vasta se THE Steel Panthers: ykkösestä puuttuu monta featurea, kakkosen ongelma on nykyajan kalusto ja kolmosessa oli se tankkien pakottaminen ryhmätoimintaan (vähän kuin katolisen kirkon kesäleireillä).

    VastaaPoista
  3. Minä jo ajattelin että nyt menee liian pitkälle mutta tämähän olikin vastuullisesti kirjoitettu positiivinen propaganda viesti pelaamisen puolista joista monilla ei ole käsitystäkään. Kiittää.

    VastaaPoista
  4. Steel Panthers: World at War, ah tulipas mukavia muistoja mieleen :)
    Ikävä kyllä moninpeleissä tuli aina turpiin, mutta toivotaan, että vastustaja oli vain todella hyvä enkä itse täys paska (aina siis sama vastustaja).

    Kiitoksia blogista, ihan hyvää avautumista vaikkakin välillä vähän överiksi menevää settiä.

    VastaaPoista