Call of Duty: World At War (Xbox360)
Call of Duty: World at War (jota EN aio kutsua sen koko nimellä enkä edes lyhenteellä, koska kaikkein helpointa ja rehellisintä on kirjoittaa COD5) sisältää samat ongelmat kuin sukurutsainen isänsäkin, joten ennen tämän arvostelun lukemista kannattaa vilaista COD4:n juttua täällä. Erikoista kyllä, COD5 onnistuu monessa suhteessa olemaan vielä mädäntyneempi minkinraato kuin edeltäjänsä.
COD4:ssa kaiken viheliäisyyden keskellä jaksoi piristää miljöönvaihdos ja muuhun kuin toiseen maailmansotaan sijoittuminen. COD5 sen sijaan on taas sitä itseään. En ymmärrä, mistä tekijöillä on riittänyt rohkeutta sijoittaa tapahtumat jonnekin muualle kuin Normandiaan, mutta siihen uskallus loppuu: sotaleffoista lainataan lähes kaikki aina ääliömäisen matalalla lentäviä Heinkel-pommikoneita myöten. Tuotantoarvot ovat olleet korkealla, mikä näkyy erityisesti ääninäyttelyssä: jenkkimariineja paimentaa Kiefer Sutherland ja venäläisjohtajana (en edes tiedä mikä tyypin sotilasarvo on, koska hahmoissa on yhtä paljon syvyyttä kuin suomalaisilla poliitikoilla ryhtiä sanoa ei ilmaisille lentolipuille) ärisee Gary Oldman. Tämä on hyvä asia, mutta vain silloin, jos haluaa partionjohtajansa tuovan mieleen kadulla munasillaan istuvan tapajuopon tai vaihtoehtoisesti ylikomisario Gordonin.
Kaikkein vastenmielisintä – ja tämä on omituista minun sanomanani, koska minusta parasta elämässä on murskata viholliseni, ajaa heitä edelläni ja kuulla heidän naistensa itku – on pelin väkivaltaisuus. Siinä missä edelliset CODit ovat olleet suhteellisen siistejä roiskintansa suhteen, viitonen vetää homman kerralla överiksi. Kunnollisen kranaattiosuman jäljiltä taistelijasta jää maahan vain repaleinen torso luuntynkien irvistellessä jauhelihan seasta. Japanilainen kuulustelijaupseeri soveltaa Clintonin harjoittelijoihin sovellettavaa kannustusmenetelmää, tosin tällä kertaa tulipää hehkuu kuumuuttaan ja pötkäleen määränpää on alakerran suklaasilmän sijasta jenkkivangin silmämuna.
Ei siinä mitään, sota on raakaa touhua ja toinen maailmansota kenties koko historian psykoottisin yhtäjaksoisen murhaamisen periodi – sitä ei kannata peitellä. Mutta vaikka tässäkin pelissä tanner jyskää ja aitaa kaatuu (jos käsikirjoitus niin sallii), tuntuu että alikersantti Lehdon metaforan alkulähde, hevosten suorittama rakkauden sinfonia, herättää enemmän inhimillisiä tunteita kuin COD5:n perseily. Itse asiassa hevospornon katsominenkin pistää pohtimaan elämän suuria kysymyksiä enemmän kuin COD5:n pelaaminen.
COD5 ei millään tavalla edes yritä kuvastaa sitä henkilökohtaista helvettiä, jonka sota aiheuttaa jokaisen sotilaan pääkoppaan. Emotionaalisen kärsimyksen puuttuessa jatkuva veripaltun ejakulointi pitkin nenäonteloa on pelkkä markkinakikka, joka vetoaa niihin, jotka ATK-luokassa piilottelevat erektiotaan selatessaan Rotten.comia. Miksi helvetissä muutaman saksalaisvangin ampumisen pitäisi järkyttää, kun juuri hetkeä aikaisemmin on lahdannut 3000 tasan identtistä kanttipäätä taistelussa? Olin aluksi antamassa tekijöille krediittiä siitä, että nämä rohkenevat näyttää sodan olleen julmaa molemmin puolin (kirkasotsaisten maailmanpelastajaliittoutuneiden ja vauvansormia tupakan asemesta imevien natsiperkeleiden sijaan), mutta hyvä etten tehnyt niin: lopussa pystytin itse sirppilipun Reichstagin huipulle ja yllättäen kädestäni puuttuivat kalmoilta lipastetut kellot. Voittaja kirjoittaa historian.
Yksinpeli on siis sitä samaa mieltälamaavaa pullapitkoa, jonka irvistellen ponnistelin läpi vain siksi, että...miksi edes tein sen? Vaihdettiinko juuri silloin lääkitys toiseen? Kaksinpelattava co-op-kampanja näyttää paperilla hyvältä (ainakin jos haluaa tehdä rahaa Gears of Warin ja Halon fanien keskuudessa), mutta ystäväni Tomin kanssa sitä testatessamme päädyimme melkein samantien tilanteeseen, joka johti epäuskoiseen nauruun, konsolin sulkemiseen ja kolmen päivän ryyppyputkeen. Tomi eteni kärjessä ja astui miinakenttään. Normaalisti taistelijalta olisi tässä vaiheessa lähtenyt henki, mutta koska co-op-ammuskeluissa pelaajan pitää elvyttää kuoleva kaveri, Tomi jäi makaamaan haavoittuneena aloilleen. Tärkeä kysymys kuuluikin: miten helvetissä minä elvytän hänet, jos hän makaa keskellä miinoitetta? Ylipäätään tilanne, jossa seisoskelin miettimässä tuota proseduuria toverini paukahdellessa jatkuvasti ympäri rantavallia yhä uusien miinojen räjähtäessä, paljasti purkkavirittelyn olleen viime hetken toimenpide voitontavoittelun maksimoinnissa ja tuhosi peruuttamattomasti kaiken illuusion COD5:sta vakavasti otettavana sotapelinä. Moninpeli netissä oli hektisyydessään oikeasti hauskaa – ääliömäisistä aseenmodauspelleilyistä huolimatta – mutta eihän sitä enää kukaan pelaa, kun Messiah Wargame 2 on ilmestynyt.
Ennen kuin luon tämän löyhkäävän kuopan umpeen ja väännän nätit persserpentiinit hautakummulle, on pakko mainita eräästä asiasta, joka tekee COD5:sta melkein omistamisen arvoisen pelin. Nimittäin co-opina mätettävä Nazi Zombies -minipeli on niin toimiva setti, että sen on pakko olla päätiimin ulkopuolisen pikkupajan värkkäämä. Maksimissaan neljän pelaajan yhteistyössä jauhettavassa selvitymistaistelussa korjaillaan ikkunoita ja ammuskellaan epäkuolleita pistesaldon kasvattamiseksi (oikeaoppisesti päälaakista tienaa enemmän). Pisteillä ostellaan parempia mutkia ja avataan reittejä uusiin huoneisiin. Nazi Zombies on vedetty mukavan överiksi sädeaseineen, mutta on silti ehta kauhupeli – zombit käyvät muutaman kierroksen jälkeen päälle hirmeällä apinanraivolla ja hyytäviä hetkiä piisaa. Pelasipa Nazi Zombiesia sitten jaetulla ruudulla tai Xbox Livessa, se on joka kerta yhtä hauskaa paniikintäyteistä lahtaamista, jossa MG42:lla riveittäin muusinaamoja lanatessaan tuntee todella elävänsä.
Mutta, kuten sanottua, Nazi Zombies tekee COD5:sta MELKEIN ostamisen arvoisen – tekijät kun ovat lahjoittaneet zombifaneille avokätisesti yhden (1) kentän. Lisää saa maksullisesti lataamalla, mutta ennemmin nuuhkin viikonlopun tinneriä ja lähden kaupungille horjumaan SS-uniformussa kuin tungen senttiäkään rahaa tähän tekeleeseen.
Miksi tämä peli pitää omistaa:
Ei tätäkään pidä oikeasti omistaa, samaa paskaa kuin COD4 mutta käytettyyn menkkasiteeseen käärittynä. Jos erittäin halvalla jostakin irtoaa ja zombimättö hyvän pelikaverin kanssa kiinnostaa, harkita voi, mutta meikäläiselle on turha sitten soitella. Paitsi muiden hevospornoharrastajien.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti